lauantai 4. helmikuuta 2012

JÄMÄVILLIKSET






Muutama vuosi sitten tilasimme ystävieni kanssa pari säkillistä Patons-merinolankaa Mary Maximilta. Oman tilaukseni suunnittelin siten, että villahousuista yli jäävät langat sointuisivat yhteen, jotta jämätkin saisi hyötykäyttöön. Kerkesin neuloa tuolloin kasan yksivärisiä pitkälahkeisia villahousuja Paljasjalkaiselle päiväkotikäyttöön, mutta hän ehti oppia yllättäen kuivaksi ennen kuin sain jämäpöksyjä valmiiksi. Villahousulle neuloin nyt sitten ne jämät käyttöön. Housuissa on kahta liukuvärjättyä lankaa ja kolmea yksiväristä lankaa. Ohjeena oma, laiskan silmukanpoimijan malli, joka neulotaan yhtenä pötkönä haaroihin asti lisäillen ja kavennellen silmukoita, haarukset silmukoidaan yhteen ja jatketaan suoraan lahkeisiin.

Lankana Patons on ihanaa. Se on sopivan paksua valmistuakseen nopeasti, mutta kuitenkin tarpeeksi ohutta ollakseen joustavaa. Aluksi lanka nyppää jonkun verran, mutta kun nypyt poistaa, neulepinta alkaa hetken päästä pysyä siisteinä. Merinolanka on myös pehmeää, eikä ainakaan meidän lapsia ole kutittanut.

3 kommenttia:

Henni kirjoitti...

Oi, miten suloiset pöksyt.

Minna kirjoitti...

Ihanat! Meillä ei tule enää käytettyä villiksiä ollenkaan, vaikka edellinen lapsi vaipatettiin täysin niillä. Villikset on kyllä paljon esteettisemmät kuin tylsä taskuvaippa. Näissä on tosi kauniit värit.

unisukka kirjoitti...

Kiitos, Henni ja Minna! Minä en oikein tule toimeen tekokuitujen kanssa, mutta onneksi on villaa.