lauantai 16. maaliskuuta 2013

NAPPITUNIKA















Kaavakokeilu + kesken loppunut Jätti-Rätin palalöytö + lakanapitsit, jotka eräs myyjäisissä tapaamani ihana rouva oli juuri toimittanut käyttööni kaappinsa kätköistä + mielettömän ihania vanhoja nappeja Kontista. Malli ei ihan natsannut, mutta  yksityiskohdat paikkaavat loistavasti istuvuuden puutteet. Tykkään. (ja toivon, ettei kangas päästä pesussa ihan hirveästi väriä...)



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

PALLOTUNIKA








Ompelin läjän kaavakokeiluja uskaltautuakseni leikkelemään tätä lempparikangastani. Aika tyytyväinen olen lopputulokseen, mutta seuraavaan täytyy kaulusta vielä vähän pienentää. Koko on hiukan väljä, mutta en viitsinyt pienentää, kun veikkaan kankaan vielä kutistuvan esipesusta huolimatta. Kaavan pohjana Wind-tunika, kaulusta kavennettu. Pallot Majapuulta, taskut vanhasta puuvillaneuleesta. Kuvaajana Sukkahukka. 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

SISARUSVAATTEET















Ostin kauan sitten Metsolan traktorikangasta tehdäkseni Villahousulle siitä kokohaalarin. Sitä päivää ei koskaan tullut, mutta tuli päivä, jolloin kangas huusi päästä käyttöön. Samaan aikaan Paljasjalkainen keksi toivoa itselleen hupparia raitakankaasta, jonka pelastin joskus kauan sitten Lepäävän Esteetikon muuttosiivouksen tieltä. Kääntelin ja vääntelin kankaita ja kaavoja ja leikkasin niistä kaksi hupparia, housut, paidan ja lopuista taskuja. Muutama hassu tilkku jäi jäljelle. Kappaleet leikattuani iski paniikki. Yhden vetoketjun olin aiemmin ommellut ja nyt olin mennyt leikkaamaan RAITAkankaasta hupparit. Henkeä pidätellen ja tukikankaita silitellen sain kuin sainkin vetoketjut ommeltua, ja voi sitä ylpeyttä, kun raitojen kohdistuskin onnistui! Poikien ilo taskuista on myös melkein ylitsepursuavaa. Näistä tuli ehdottomat lempivaatteet.

Samettihousut ompelin serkkuni vanhoista sammareista, joihin jätin kaikki vetoketjut ja napit sun muut, leikkasin vain sivusaumoista pois kangasta. Lahkeista tuli jo aiemmin laukku.



sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

LEMPITUNIKA










Syksyllä testailin (vaihteeksi...) kaavoja. Piirsin Suuresta Käsityölehdestä nätin merinovillamekon kaavan ja totesin kaavan sieltä ja täältä ja tuolta liian väljäksi ja sieltä ja täältä ja tuolta liian kireäksi. Leikkasin, teippailin, levensin helmaa taitteella. Alkuperäisestä kaavasta jäi jäljelle ehkä kaula-aukko. Ompelin Jätti-Rätin sikahalpalaarista (1,70/kg!) ostamastani villakankaasta testiversion. Villan ompelu oli ihanaa, mallista tuli onnistunut ja lopputulos päätyi lempitunikakseni.  Harmillisesti kangas on kutistunut kutistumistaan pesuissa (kuvittelin, että ensimmäisessä 40 pesussa kankaana se olisi jo kutistunut, vaan eipäs ollutkaan) ja vaate on jo kitsahtanut melkein liian pieneksi. Täytynee harkita sen uudelleenmuokkausta joksikin muuksi, sillä en malta siitä luopua. Ehdotuksia tai ideoita?

lauantai 2. maaliskuuta 2013

SUPERMIÄS














Paljasjalkainen tilasi akuuttiin tarpeeseen supermiesyökkärin. Trikoovarastosta löytyikin sattumalta juuri sopivan värisiä trikoopalasia, jotka joulupukki on minulle joskus tuonut. Pallohihat olin leikannut joskus trikoidentuhopuuskassani, mutta ne eivät aiemmin olleet löytäneet kaveria. Vääränlaiset ne nytkin olivat tilaajan mukaan, mutta itkun ja parun jälkeen yökkäri kelpasi käyttöön. Keltaiset, sopivan löröt resorit, joita ei oikeaan vaatteeseen olisi edes viitsinyt laittaa, löytyivät taas resorikasastani, jonka sain, kun kaverin kaveri oli heittää muovikassillisen "epämuodikkaan värisiä" resoreita roskiin. Applikaation tein ensimmäistä kertaa irtirevittävän tukikankaan sekä kaksipuoleisten silitettävien tukikankaiden kera ja ompelu sujuikin paljon helpommin kuin aiemmin. En jaksanut ihan vimpan päälle tsempata applikaation kanssa, tämä nyt kuitenkin on vain yöpaita. Mutta tulipahan nyt sitäkin taas harjoiteltua. Kaavana 122cm t-paita jostain muutaman vuoden takaisesta Ottobre-lehdestä. Koko on vielä vähän väljä, mutta meneepähän taas hetken. Takakappaleen leikkasin viittamaisuutta tavoitellen taitteelta vähän a-linjaiseksi ja kaarsin alareunaa hieman pidemmäksi. Vähän enemmänkin olisi voinut laittaa väljyyttä "viittaan", mutta toisaalta se ei näin niukkana ainakaan lähde kiertämään nukkuessa.