Jotkin ompelukset ovat sellaisia, että kaikki into katoaa jo alkutekijöissään, ja hammasta purren tekeleet vääntää loppuun. Nämä olivat juuri sellaisia. Ylimmässä kuvassa yökkäri Villahousulle. Käytin jälleen laatikossa lojuneita, joskus vuosia sitten puoli-ilmaiseksi ostamiani, "näistävoijoskustehdäyökkäreitä"- kankaita. Raitainen tunika oli joululahja anopille. Lupasin tehdä hänelle sopivat kaavat ja tämä tunika oli ensimmäinen kaavakokeilu. Piirsin kaavat hänen vanhasta Marimekkopaidastaan, mutta heti saksien napsautettua kankaan paloiksi, tajusin kappaleet typerän mallisiksi ja ompeluinto lopahti siihen. Harmi, että kaavasilmäni on hitaampi kuin saksikäteni! Sovittelujen ja kokeilujen kautta saatiin kuitenkin lopulta jonkunmoinen vaate aikaiseksi, ja tuumin, että epäonnisenakin se käy yökkäriksi. Eipä auta muu kuin jatkaa kaavan kehittelyä. Ensi jouluksi sitten sopiva!
Niin, se kadehdinta-osuus. Kymmenenvuotias valitti suureen ääneen, että hän olisi halunnut itselleen vaatteita juuri näistä raitakankaista. Hän, joka viimeisen neljän vuoden aikana on pitkin hampain sietänyt ompeluksiani, eikä pipoja, kalsareita ja yökkäreitä lukuunottamatta ole huolinut mitään ompelemaani. Jippii ja hurraa! Ompelu-urani lasteni vaatetuksen parissa ei ehkä sittenkään ole vielä tuhoontuomittu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti